|
|
|||
|
17.04.2008 - 22:52
Kas, tasan kuukausi edellisestä viestistä. Tämäkin on vain nopea huikkaus, että elossa ollaan. Elämäni on pyörinyt jo toista kuukautta kolmen osoitteen väliä: yhdessä niistä teen remonttia, toisessa töitä ja kolmannessa nukun. Valmista pitäisi tulla lähiaikoina. Muuttoon on enää reilu viikko.
Silloin tosin kaksikerroksisen asunnon ensimmäinen kerros on vasta kutakuinkin kuosissaan. Toisen kerroksen kanssa jatketaan yhä vääntöä. Remonttikohteen ja yömajan osoitteet yhdistyvät. Anki on ehtinyt pukata Flickr-sivulleni joitain uusia kuviakin kohteesta (ja joitain samoja, joita siellä oli ennestään...) Ne eivät kyllä anna kovin kattavaa kuvaa remontin osa-alueista, mutta ymmärrän, että keittiö on tärkeä huone. Minulle tämä on toinen peräkkäinen vapaailta remontista ties kuinka pitkään aikaan. Tauko johtuu siitä, että uudessa osoitteessa palkatut miehet höyläävät lautalattioita. Eilen näin Markusta, kaupparatsu oli jälleen kierroksella, tänään olen vain - no, pakannut tavaroita vanhassa osoitteessa. Vaikka elämä on ajautunut aika yksituumaiseen putkeen, koen olleeni viimeisen kuukauden ajan erittäin hyvässä henkisessä ja fyysisessä vireessä. Hyötyliikunta on minun juttuni. Elämäni vakinaistuminen vain syvenee. Nyt myös Satakunnan Kansa tarrasi minuun lupaamalla, että kohta pannaan nimi paperiin, joka tekee minusta vakituisen toimittajan. Kohta keskiluokkaistumiseni on täydellistä, vaan ei toivottavasti keskinkertaisuuteni. 13.03.2008 - 19:14
Vietän tämän viikon talvilomaa. Talvi tosin meni jo - vai oliko sitä edes koskaan? - eikä lomakaan ole lomaa siinä mielessä, että päivät kuluvat uudella asumuksella tuhtaamiseen. Olemme muun muassa repineet alakerran lattioita auki, kun saimme vainun, että sieltä voisi paljastua komea puulattia.
Puulattiat on tarkoitus laittaa kuntoon ja ottaa käyttöön. Keittiö on meidän tämän hetkinen päämylläyskohteemme, joten sieltä otettiin lattia ensin esiin. Etenimme siitä eteiseen päin. Kas näin: ![]() Vanhan puutalon kerrostumat ovat hämmentäviä. Tuohonkin puulattiaan käsiksi päästäkseen piti ihailla muun muassa kahta erilaista vanhaa - ja sallittakoon, että sanon, pirun rumaa - muovimattoa. Välissä oli myös hyvin liisteröityä kipsilevyä. ![]() Kuvat ovat Ankin ottamia. Lisää kuvia talosta löytyy tuolta Flickrin puolelta. Kotikuvat löytyvät suoraan täältä. |
Kirjoittaja
Nimi Jarmo Karonen ( www ) Kuvaus Kerron blogissani taiteellisista tekosista ja muista aktiviteeteistani. Hahmottelen itseäni kiinnostavia asioita. Toistuvia kirjoituksen aiheita blogissani: kirjallisuus ja musiikki, erityisesti scifi ja fantasia sekä kaikenlainen omaehtoinen rockmusiikki kutsuttiin sitä sitten taiderockiksi tai postrockiksi tai progressiiviseksi eli progeksi. Minua miellyttävät kaikenlaiset genre- ja lajirajoja ylittävät ja yhdistelevät luovat työt. Lisää Koherenttia horinaa Blogilistan suosikkeihisi Henkilökohtaiset yhteydenotot: jarmo.karonen at gmail.com tekosiani muualla
Tarinallisen kokonaistaideteoksen sivut
Tyhjiö Opas fiktion kirjoittajille Kirjoita Kosmos Valokuviani Flickr-palvelussa Jarmo Karonen's photos seurannassa
Jännittävimmät orkesterit Spefi-kirjoittajien keskustelua Blogeja
The Maker
|
||