Satakunnan Kansalle tuottamani Siivu-liite ilmestyi viime viikon keskiviikkona. Nyt muistaessani mainitsen, että se on luettavissa myös verkossa tästä osoitteesta.

Siivu on Satakunnan Kansan opiskelijaliite, mikä tarkoittaa tässä tapauksessa lähinnä sitä, että lehden jutut ja kuvat ovat opiskelijoiden käsialaa. Niiden takana on opiskelijoita Satakunnan ammattikorkeakoulusta ja Porin yliopistokeskuksesta. Aiheet liitelevät sitten vähän siellä sun täällä opiskelumaailman ympärillä. Teemana lehdessä on luovuus ja se vilisee juttuja monenlaisista taiteilijoista, suunnittelijoista ja muista luovista hahmoista.

Pidättäydyn kommentoimasta sen enempää tätä minun ohjauksessani kasaan lyötyä lehteä - jo senkin takia, että palautetilaisuus opiskelijoiden kanssa on pitämättä. Sen sanon, että lehteä kannattaa vilkaista vaikka vain joidenkin grafiikoiden takia. Kansikuva on kiva Magritte-mukaelma, samoin sivu 8 ja aukeama 12-13 ovat kiinnostavia.

Automatiikalla luotu pdf toimii, joskin jotkin lehden osaset toistuvat tässä elektronisessa painoksessa hiukan erikoisesti...

Tänä aamuna lehtemme Satakunnan Kansa ilahdutti lukijoita jutulla itsemurhasta. Juuri mikään ei piristä paremmin kuin kemiläinen juttu itsemurhista synkän sateisena kaamoskuun maanantaiaamuna.

Itseäni tässä saan kiittää. Minä sen jutun eilen illalla Pohjolan Sanomien tarjonnasta valkkasin meille sivuntäytteeksi.

Jutun mukaan suomalaisen nuoren miehen toiseksi yleisin kuolinsyy on itsemurha. Minä luulin, että se olisi yleisin. Kai se on sitten ottanut käyrää alaspäin, vaan mikä on mennyt edelle. Alkoholi?

Juttu itsessään oli terve käsittely vaikeasta aiheesta. Harva tuollaisesta varmaan maanantaiaamuna nauttii tai juttua lukee; minua se jostain syystä ilahdutti. Toivottavasti se on hyvän mielenterveyden merkki, jos tällaisille asioille osaa nauraa.

Veikkailen blogikirjoitteluni säilyvän tässä lähitulevaisuudessa laiskanlaisena. Kaikki tarmo kun tuntuu menevän synkkien lehtijuttujen toimittamiseen.

"Jokelan nuoret hermostuivat medialle" kertoo Aamulehden otsikko. No ylläripylläri.

Tiedotusvälineiden toimintaan hermostuneiden jokelalaisten adressin voi lukea täältä. Siinä tiedustellaan muun muassa: "Onko sopivaa kärkkyä kriisikeskuksen ovella kamerat ojossa, hyökkäillä sieltä poistuvien hysteeristen ihmisten kimppuun vaatien lausuntoa?"

Täytyy sanoa, että uutiskilpailu oli tapahtumapäivänä viime keskiviikkona todella kovaa. Tiedotusvälineiden laukka villiintyi entisestään sen tiedostamisesta, että tieto ampumisesta oli netissä tavattoman paljon ennen kuin ensimmäinenkään toimitus tiesi siitä mitään. Ja verkossa oli jo vedetty yhteydet YouTube-videoihin, kun media vasta avasi alustavilla tapahtumatiedoillaan. Sekös korpeaa.

Leimallista tapauksen käsittelylle on myös se, että esimerkiksi Aamulehden ja Hesarin uutisointi oli jotakuinkin yhtä kovakätistä kuin iltapäivälehdillä.

Hesaria viime viikolla lukiessa pöyristytti toimittajan kommentti, muistaakseni heti torstain lehdessä. Toimittaja kehuskeli yrittäneensä tavoittaa puhelimella Jokelan rehtoria huoneestaan siinä vartin yli 11, eli kutakuinkin heti, kun tieto tapauksesta tuli.

Herää kysymys, että mitä sitten, jos hän olisikin saanut rehtorin kiinni. Mitä tietoja hän olisi saanut? Ei niin mitään järkevää. Puhelimeen sitominen olisi sitä paitsi voinut estää rehtoria tekemästä jotain tarpeellisempaa kuten vaikka antamasta apua jollekulle. Hän oli ymmärtääkseni jo kuollut tuossa vaiheessa, mutta sitä toimittaja ei voinut tietää.

Toimittaja kirjoitti riemastuneena saaneensa jonkun, ehkä siivoojan, hetkeksi langanpäähän anelemaan apua ja esitti kommenttinsa otsikossa loistavan kysymyksen: "kuka vastasi rehtorin puhelimeen?" Sehän se onkin päivän mysteeri.

Tuossa Aamulehden julkaisemassa STT:n jutussa päätoimittajat keskittyvät puolustelemaan omiaan. Näin Nelosen uutisten toimituspäällikkö Petri Laine: "Mielestäni tiedotusvälineet ovat käyttäytyneet hyvin, ainakin sen perusteella, mitä minä olen asiaa seurannut. Lisäksi katson, että meidän kokeneet toimittajat kyllä huomaavat, jos ihminen on hysteerinen ja vaihtaa sitten haastateltavaa."

Me emme näe lehdistä ja televisiosta kuin osan siitä, miten toimittajat toimivat. Me emme täsmällisesti tiedä, miten he ovat saaneet irti sen, mitä esittelevät mediassa. Mitä tulee toimittajien tilannetajuun, hysteerinen ihminen voi olla niin lamaantunut, että hän vaikuttaa rauhalliselta.

Myös päälliköt voisivat miettiä tilannetajuaan. Kuulin kautta rantain eräästä lehtitalosta, jossa uutispäällikkö oli kehottanut toimittajaa tavoittelemaan haastattelua Auvisen isältä. Toimittaja oli kieltäytynyt -- päällikkö oli onneksi sen jälkeen ymmärtänyt, ettei se ehkä ole tässä vaiheessa paikallaan.

Olen miettinyt, miten itse olisin toiminut, jos minut olisi lähetetty Jokelaan raportoimaan. Ottaen huomioon, kuinka kovaa tapaus todella kolahti ja kuinka vahvasti reagoin tunteilla, mopossa olisi varmaan ollut ohjaamista. Luulen tai oikeastaan ehkä toivon, että olisin tavallista enemmän turvautunut ammattiohjeisiin ja perusammattitaitooni: miettinyt mitä journalistin ohjeet sanovat ja miten tavallisilla keikoilla hoidan asiat. Luulen, että yleinen taju siitä, mikä on oikein ja väärin, olisi jo vienyt pitkälle hyvään suuntaan.

Koko viesti lyhyesti: median ylilyöntejä on tapahtunut.