Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.11.2009 - 17:33

Näin ja kuulin viimein noin 15 vuotta bändin musiikkia vain levyiltä ja keikkataltioinneilta diggailtuani Marillion-nimisen yhtyeen livenä. Keikka oli järisyttävä. Bändin yhteissoitto on hienoa, täynnä tunnetta ja eläytymistä.

Taltioin tänne blogiin tuttuun tapaan soitetun biisilistan myöhempää fiilistelyä varten. Bändi soitti kaksi settiä, joista toisen loppupuoli oli oikeastaan encoreja. Settilistan tarjoaa Marillion-kotisivuillaan, kuten kaikkien keikkojensa settilistat. Ne löytyvät täältä. Itselläni olisikin ollut vaikeuksia muistaa keikan loppupuolen biisien tarkkaa järjestystä.

Biisilista on kattava leikkaus Marillionin alkuperäisen laulajan Fishin jälkeisestä tuotannosta. Se näyttää muuten noudattelevan kiertueen perusrunkoa, mutta The Party -biisi esitettiin ensimmäistä kertaa tällä kiertueella - johtunee biisin nimen itsepintaisesta huutelusta, mitä jotkut harrastivat.

Keikassa riitti huipentumia, enemmän kuin tässä muistan ottaa esille, mutta joitakin kirjatakseni täytyy ainakin mainita pari kappaletta, joissa Steve Rothery soittaa ihan erityisen upeasti, Wrapped up in Time ja Quartz, sekä kokonaisfiilikseltään Estonia, joka oli silkkoja kylmiä väreitä alusta loppuun - eikä ikisuosikki Easter sekään huono ollut, vaikkei Steven kieltämättä kiinnostava akustinen soolo ihan vetänyt vertoja sähköisille tulkinnoille, joita olen kuullut.

 

Tavastia Klubi, Helsinki 6.11.2009

Setti 1 (käytännössä The Less Is More -albumi)

Go!
Interior Lulu
Out Of This World
Wrapped Up In Time
The Space
Hard As Love
Quartz
If My Heart Were A Ball
It's Not Your Fault
Memory Of Water
This Is The 21st Century

Setti 2

Cover My Eyes
Beautiful
Estonia
You're Gone
80 Days
Gazpacho
The Party
Easter
Made Again
Answering Machine
Three Minute Boy

 

Edit: Marillion-haastattelu viime kesältä Ruotsista MTV3:n Katsomossa.

01.11.2009 - 19:58

Tänä viikonloppuna olen tutustunut lähemmin ranskalaisen Alcest-nimisen yhden miehen bändin tuotantoon. Alcest esiteltiin minulle ranskalaisena black metallina ja sellaisena minä haluan sen myös esitellä kaikille. Nimitys on mainio siksi, että se vaikuttaa absurdilta, kun musiikkia kuulee ensimmäisen kerran, ja siksi, ettei se kuitenkaan ole vailla todenperäistä pohjaa. Alcest on alkanut black metal -bändinä - ja tavallaan se on sitä vieläkin.

Bändiin tutustuminen osui sikälikin hyvään saumaan, että mietin hiljakkoin ranskan kielen harjoittamisen virvoittamista. En oikeasti osaa kieltä, mutta sitä tuli jonkin verran luettua peruskoulussa ja lukiossa.

Käänsin nyt sormiharjoitelmana Alcestin yhden avainbiisin sanat suomeksi. Totesin, ettei minulla ole hajuakaan prepositioista ja verbien taivutusmuodoista. Liitän alle nopean käännösmyrskyn tuloksen. Paremmin ranskaa taitavat voisivat kommentoida sitä. Joissain kohdissa otin aika suuria tulkinnallisia vapauksia sanavalintojen suhteen, mutta erityisesti haluaisin tietää, jos olen selvästikin ymmärtänyt jonkin verbimuodon tai muun perustavanlaatuisen kieliopillisen asian päin mäntyä.

Pirteä teksti...

Souvenirs D'Un Autre Monde

D'où je viens le temps n'existe pas,
Les secondes deviennent des heures,
Les années de courts instant sitôt envolés
Et nos mots trompeurs sont remplacés
Par la musique et les couleurs
Qui flottent comme des parfums dans l'air ambré


"N'aie crainte, à présent tout est fini
Brise les chaînes de tes peurs mortelles
Pour à jamais en être libéré
Et retrouver la quiétude passée.
N'aie crainte, à présent tout est fini
Laisse couler tes larmes une dernière fois
Pour à jamais en être libéré
Et rejoins le monde d'où tu viens".

Muistoja toisesta maailmasta

Siellä mistä tulen ei ole aikaa,
sekunnit muuttuvat tunneiksi,
lyhyet vuodet haihtuvat saman tien ilmaan
ja harhaanjohtavat sanamme on vaihdettu
musiikkiin ja väreihin,
jotka leijuvat kuin parfyymit meripihkan kuultoisessa ilmassa.


"Älä pelkää, nyt kaikki on lopussaan
murra kuolevaisen pelkojen kahleet
vapautuaksesi iäisyyteen
ja jäljittääksesi menneen tyvenen
Älä pelkää, nyt kaikki on lopussaan
Anna kyynelten virrata viimeisen kerran
vapautuaksesi iäisyyteen
ja yhdy taas maailmaan josta tulet."

 

15.10.2009 - 21:00

You are the Hanged Man

Self-sacrifice, Sacrifice, Devotion, Bound.

With the Hanged man there is often a sense of fatalism, waiting for something to happen. Or a fear of loss from a situation, rather than gain.

The Hanged Man is perhaps the most fascinating card in the deck. It reflects the story of Odin who offered himself as a sacrifice in order to gain knowledge. Hanging from the world tree, wounded by a spear, given no bread or mead, he hung for nine days. On the last day, he saw on the ground runes that had fallen from the tree, understood their meaning, and, coming down, scooped them up for his own. All knowledge is to be found in these runes.

The Hanged Man, in similar fashion, is a card about suspension, not life or death. It signifies selflessness, sacrifice and prophecy. You make yourself vulnerable and in doing so, gain illumination. You see the world differently, with almost mystical insights.

What Tarot Card are You?
Take the Test to Find Out.

14.06.2009 - 22:16

Katetaan taas Opethin settilista Seinäjoelta. Onpahan jotain linjaa harvakseen päivittyvässä blogissa.

Opeth @ Provinssirock, Seinäjoki 13.6.2009 - Setlist

  1. Heir Apparent (from Watershed)
  2. Ghost of Perdition (Ghost Reveries)
  3. The Leper Affinity (Blackwater Park)
  4. Karma (My Arms Your Hearse)
  5. Closure (Damnation)
  6. The Lotus Eater (from Watershed)
  7. The Deliverance (Deliverance)
  8. Demon of the Fall (My Arms Your Hearse)

"You can also do stereo hook."

17.02.2009 - 21:26

Fiilistelen vielä Opethin Seinäjoen keikkaa, ja panen tänne vielä talteen settilistan. Se näytti jotakuinkin tältä, mikäli omiin ja muiden muistikuviin on luottaminen:

Opeth @ Rytmikorjaamo, Seinäjoki 13.2.2009 - Setlist

  1. Heir Apparent (from Watershed)
  2. Ghost of Perdition (Ghost Reveries)
  3. Godhead's Lament (Still Life)
  4. The Leper Affinity (Blackwater Park)
  5. Credence (My Arms Your Hearse)
  6. Hessian Peel (Watershed)
  7. Closure (Damnation)
  8. The Night and the Silent Water (Morningrise)
  9. The Lotus Eater (Watershed)

encore

Deliverance (Deliverance)

Kirjoittaja

Tätä blogia pitää yksityishenkilö nimeltä Jarmo Karonen.

Toistuvia kirjoituksen aiheita blogissani: kirjallisuus ja musiikki, erityisesti scifi ja fantasia sekä kaikenlainen omaehtoinen rockmusiikki kutsuttiin sitä sitten taiderockiksi tai postrockiksi tai progressiiviseksi eli progeksi. Minua miellyttävät kaikenlaiset genre- ja lajirajoja ylittävät ja yhdistelevät luovat työt.

Lisää Koherenttia horinaa Blogilistan suosikkeihisi

Bookmark and Share

Henkilökohtaiset yhteydenotot: jarmo.karonen at gmail.com

Blogin tarkempi indeksi del.icio.us-palvelussa

tekosiani muualla
Tarinallisen kokonaistaideteoksen sivut
Tyhjiö

Opas fiktion kirjoittajille
Kirjoita Kosmos

Valokuviani Flickr-palvelussa
Jarmo Karonen's photos

Taistele Spammia Vastaan!

eXTReMe Tracker